Harmaita defenssejä

05Sep10

Harmaaksi eminenssiksikin kutsuttu eduskunnan varapuhemies Seppo Kääriäinen päätti sitten avautua puolueen nykytilasta Hufvudstadsbladetin haastattelussa.

Disclaimerina: median luoma kuva Kääriäisen roolista puolueessa ei ole täysin todenmukainen, vaan vähän tuntematon niille jotka toimivat liikkeen eteen. Olkoon kuva kuten on luotu, asia ei ole kuitenkaan erityisen merkityksellinen.

On kuitenkin ihmeellistä, että kun Lahden puoluekokouksesta on kulunut vain kaksi kuukautta, päättää ensimmäinen meiltä haukkua puheenjohtajan mediahallinnan klišeiden kautta. En jaksa millään uskoa, että nämä iän’ikuiset mantrat, jotka ovat lähinnä mielikuvatasollisia, tavoittaisivat lainkaan niitä ryhmiä joiden äänistä puolue tosiasiallisesti vaaleissa kilpailee. Sisäiseksi viestinnäksikin se on matalamielistä.

Paljon olennaisempaa kuin mielikuvatasolla käyttää ummehtuneita kielikuvia, on kirkastaa puolueen linja. Puoluekokous ei tälle antanut juuri lisäedellytyksiä, koska asiakysymykset – paria poikkeusta lukuunottamatta – käsiteltiin kuin oltaisiin oltu päättämässä jonkin pohjoislappilaisen kyläkoulun ruokalistasta.

Pari poikkeusta sääntöön kuitenkin oli: omalta kohdaltamme läpimennyt aloite itsehoitolääkkeiden siirtämisestä vähittäiskauppaan sekä negatiivisen tuloveron ottaminen keskeiseksi vaaliteemaksi. Viimeksi mainittu oli erittäin tärkeä kysymys, koska sen eteen toimijamme ovat kukin omalla tahollaan tehneet valtavasti töitä viimeisen kolmen vuoden aikana. Muistutuksina vaikka tämä tai tämä artikkeli.

Prosessi lähti liikkeelle vuonna 2008 Alkiolaista perusturvaa etsimässä -raportin myötä, jossa Keskustan Opiskelijaliiton työryhmää johti Tuomas Vanhanen ja minä toimin varapuheenjohtajana. Lahdessa aloitteen taas vei onnistuneesti läpi Markus Ylimaa, joka on luonnonvarainvaliokuntamme puhemies. Tämä oli työvoitto meille, ja taasen tulevaisuuden kannalta Keskustalle erittäin merkittävä johtoteema.

Kun keskustellaan puolueen linjan kirkastamisesta, ei siihen tietenkään riitä yksi agendakärki. Puolueella täytyy olla ainakin sellainen elinkeino- ja työvoimapoliittinen linja ja visio, joka on selkeä, realistinen ja ymmärrettävä. Vastuu tästä on lopulta puoluehallituksella, jolta on syytä odottaa kovia tuloksia – mikä ei tarkoita, että tarvitsemme Kääriäisen kaipaamaa näennäisvastakkainasettelua mihinkään.

Artikkeliviite: 050910A

Advertisements


3 Responses to “Harmaita defenssejä”

  1. 1 Asko

    Mielestäni myöskään mediahallinnan kritisoiminen ei ole kovin hyödyllistä: median luoma kuva muuttuu hitaasti ja vaatii pitkäjänteistä työtä. Toki puoluejohdon uudistuttua tähän mediakuvan parantumiseen on ollut mahdollisuus, joka mielestäni on osin onnistunut, vaikka se ei kannatuksessa suoraan vielä näkynytkään. Jotta Keskusta voisi erottautua Kokoomuksesta paremmin, niin se vaatii selviä eroja talouspolitiikassa ja monilla muillakin politiikan agendoilla, ja tällöin linjauksia on tultava myös muiltakin kuin vain puheenjohtajalta.

  2. Juuri näin. Kuva muuttuu työn kautta, ei iänikuisten mantrojen myötä.

    Latasin muuten Helsingfors Unga Liberala Centerin puoluekokousaloitteet kokonaisuudessaan Megauploadiin, josta ne voi kätevästi ladata konelleen pdf:nä:

    http://www.megaupload.com/?d=KZAEK1UZ

    Aloite 4 on tuo itsehoitolääkkeitä koskeva.


  1. 1 Puoluekokousaloitteet / Latausversio « Helsingfors Unga Liberala Center

Leave a Reply

Fill in your details below or click an icon to log in:

WordPress.com Logo

You are commenting using your WordPress.com account. Log Out / Change )

Twitter picture

You are commenting using your Twitter account. Log Out / Change )

Facebook photo

You are commenting using your Facebook account. Log Out / Change )

Google+ photo

You are commenting using your Google+ account. Log Out / Change )

Connecting to %s


%d bloggers like this: