L’art pour l’art

06Apr10

Demokratia sopii ratkaisumallina hyvin asioihin, jotka ovat toiselta pois tahi loukkaavat toisen oikeutta, mutta äärimmäisen huonosti makuasioihin.

Katajanokalle suunnitellun ns. designhotellin tontinmyyntiä käsitellään huomenna kaupunginvaltuustossa. Odotettavissa on kiistelyä, joka perustuu tunteisiin ja vähän asioihinkin. Keskustelusta saanee ratkiriemukkaan videokollaasin.

Vastustus kulminoitunee periaatteessa kolmeen asiaan: ex-apulaiskaupunginjohtaja Pekka Korpisen suoraviivaiseen menettelyyn asiassa, suomalaisen arkkitehtiyhteisön subjektiivisiin näkemyksiin ja kansalaisvastustukseen vetoamiseen. Viimeinen on käsittääkseni todentamaton, en ainakaan itse ole nähnyt tutkimusta asiasta.

Helsingissä on paljon kiistanalaisia rakennuksia, joista jokaisella tuntuu olevan mielipide kuten Kiasma tai musiikkitalo. Näiden rakennusprojektien vastustaminen jälkikäteenkin kulminoituu mystiseen kansan ääneen. Tyypillisesti tämä tarkoittaa kaikkea vastustavien minkkiturkkisosialistien joukkoa, johon on eksynyt muutama kaupunkiboheemi ja sosialidemokraattien nuorisolupaus Osku Pajamäki.

Lähtökohtaisesti voisin ymmärtää modernia rakennustyyliä hysteerisesti pelkääviä kaupunkiaktivisteja, jos kyse olisi edes verovarojen huonosta käytöstä.

Mutta kun ei. Designhotellin tapauksessa kysymys on yksityisestä projektista, josta kuitenkin kaupunki laskuttaa riihikuivia kruunuja tontista (myyden tai vuokraten).

Musiikkitalon vastustaminen taas ei perustunut siihen, että kulttuuripalatsi olisi verovarojen haaskausta vaan tontilla kirpparin virkaa toimittaneiden ränsistyneiden hevostallien halailuun, jossa vastustajista valtaosa tuskin oli koskaan käynytkään.

Kaksinaismoralistista vastustuksesta tekee sen, että julkisuudessa yhden ruman, vaarallisesti kapitalistisen ja liian modernin projektin vastustaminen ei estä samoja ihmisiä hyväksymästä hitas-betonilähiöiden rakentamista, jotka lienee insinööri suunnitellut. Poissa silmistä?

Henkilökohtaisesti toivon, että valtuusto päättää ainoastaan siitä, haluaako se muuttaa kaavaa hotellia varten vai ei. Valtuusto on unohtanut tehtävänsä ytimen, jos se ryhtyy valitsemaan pintamateriaaleja imagopoliittisista syistä.

Oma vilpitön mielipiteeni on se, että tuo rakennus myös sopii ympäristöönsä. Tämä lienee niitä vääriä mielipiteitäni, mutta onneksi piirimme ajattelee silti oikein, jotta ei tarvi tehdä johtopäätöksiä. Kohtaamistilaa Enson pääkonttorin edessä ja shit.

Artikkeliviite: 060410A

Advertisements


4 Responses to “L’art pour l’art”

  1. Kuva rajattu Arkkitehtitoimisto ALA Oy:n ilmakuvahavainnollistuksesta, joka löytyy kokonaisuudessaan täältä:

    Kaikki havainnekuvat löytyvät Helsingin kaupungin kaupunkisuunnitteluviraston kotisivuilta osoitteesta:

    http://www.hel2.fi/ksv/press/kirjavasatama/

  2. Tuomo, sinulla on hyvä pointti artikkelissasi.

    Jos ajattelemme turisteja, ovatko he todellakin kiinnostuneita puistosta? Tämä paikka on syrjässä sijainniltaan. Paikka, rehellisesti puhuen on aika pieni ylipäätänsä puistoa varten ja aivan liian tuulinen.

    Miksi siihen ei voisi rakentaa hotellia, johon tulee kuitenkin baari, jossa voi juoda kupin kahvia tai lasin viiniä ja jossa voi ihailla näkymää ikkunasta.

    Helsingissä on jonkin verran hotelleita, mutta meidän tulee houkutella lisää turisteja kaupunkiin ja hyvä hotelli on myös, mitä turistit ensisijaisesti tarvitsevat.

    Entä tavallinen kaupunkilainen, tarvinko minä helsinkiläisenä juuri tuon osan Katajanokkaa? Itse asun kaukana paikasta ja sinne ei ole erityisen kätevää kulkea. Autolla kulkeminen on tuskaista, koska siellä ei ole ilmaista parkkitilaa ja julkisilla se on usean vaihdon päässä, joten “uutena puistona” se olisi aika epäkätevä.

    Esimerkiksi rautatientorilta menee lähes 20 minuuttia kävellä sinne. Ei se enää keskusta ole ja aivan liian pieni puistoksi. Tämä ei palvelisi kuin PIENTÄ ja rikasta eliittiä, joka onnistuu maksamaan 800 000 euroa asunnosta tällä uudella puistolla (tai kohtauspaikalla).

    Onko Helsingissä edes varaa tällaiseen? Helsingissä on niin paljon kehitettävää, että on vaikea ymmärtää, miksi taas varoja käytettäisiin eliitin hyötyihin.

    Katso vaikka Malmia esimerkiksi, se on joiltakin osiltaan aivan hirveässä kunnossa.

    Kaupunkinvaltuuston pitäisi ottaa huomioon ne puheenvuorot, joissa kysytään “tarvimmeko me tätä aluetta ja jos ei hotellia, mille kohderyhmälle siihen rakennettaisiin?” ja miksi ei myydä tonttia, jotta siihen voitaisiin saada hotelli, joka houkuttelisi turisteja ja rahaa kaupunkiin.

    Terveisin, Denis

  3. Asiaa käsittelevästä kokouksesta on suora lähetys, jota voi seurata verkosta:

    http://www.helsinkikanava.fi/suoralahetys/kaupunginvaltuuston-kokous-6-7-4-2010-klo-18

  4. [Kontekstikorjaus tehty jälkeenpäin tekstiin, jotta virhe ei jää elämään omaa elämäänsä; so. kaavan muutos]


Leave a Reply

Fill in your details below or click an icon to log in:

WordPress.com Logo

You are commenting using your WordPress.com account. Log Out / Change )

Twitter picture

You are commenting using your Twitter account. Log Out / Change )

Facebook photo

You are commenting using your Facebook account. Log Out / Change )

Google+ photo

You are commenting using your Google+ account. Log Out / Change )

Connecting to %s


%d bloggers like this: