GPEQ PCT Co2 Tax

27Oct07

Blogini alustalla on jokin sisäsyntyinen ongelma kommenttien käsittelyssä, joten suosittelen kirjoittamaan tämän alle edellisen keskustelun jatkumot. Pyrin tässä tekemään yhteenvedon keskustelussa olevista tekijöistä ja väitteistä. Alla vielä muistuksena muut kirjoitukset, joissa kommentteja yhteensä liki 90. Keskusteltu siis on.

Lipsanen & Ruso (20.10.07): Dodo ry ei kannata henkilökohtaisia päästökiintiöitä

Osmo Soininvaara (20.10.07): Dodossa turha myrsky vesilasissa

Omat kirjoitukseni aiheesta.

Edellinen kirjoitukseni (25.10.07): PCT Co2

Edellistä edeltävä (21.10.07): Soolododo

Ensimmäinen asiaa koskeva (16.10.07): Ilmestyskirjan mato

Jukka Jonnisen perustama ryhmä tukemaan GPEQ:ta virtuaaliyhteisöön.

Facebook Causes: Support Global Personal Emissions Quota

En kuitenkaan pyri määrittelemään onko Jukka Jonninen kommunisti ja olemmeko me Nikon kanssa libertaareja. Tiukka määrittely ei mielestäni ole kovin mielekästä, koska jokaisella poliittisella toimijalla on erilaisia arvoja, jotka eivät välttämättä ole yhtäsuuntaisia talouskäsityksen kanssa, vaan määritelmällisesti ennemminkin ideologiatendenssin suuntaisia.

Tuohon suhteessa katson, että mekanismien synnyttämät, muuta ohjaavat toimet ovat oleellinen kompastuskivi reaalipoliittisesti. Siihen suhteessa mekanismien tulisikin olla talousideologisesti mahdollisimman neutraaleja, eikä esimerkiksi globaalin sosiaalipolitiikan koplaaminen osaksi agendaa ole tähän suhteessa järkevää. Vaikka toki onkin niin, että sitä pitää ulottuvuutena miettiä.

Yhtäkaikki, tendenssien havainnointi ja määrittely malleista onkin juuri edelliseen suhteessa tarpeellista. Mikäli jonkin mallinnuksen mekanistiikka synnyttää ulkoisia vaikutuksia, sen kannatettavuus tulee vääjäämättä häiriintymään. On varsin hyvä muistaa sekin, ettei maailma jaa yhtä ainoaa käytössä olevaa talousmallinnusta. Pitäisikö, onkin sitten toinen kysymys.

Aleksi Neuvosen RSA:n mallinnukseen pohjautuva ehdotus, josta keskustelu alkoi on käytännössä osoitettu nähdäkseni varsin toimimattomaksi.

Ongelmiksi on havainnoitu keskustelussa hankala käyttöönotto, mallin varsin suuri byrokraattisuuden vaade, kyttäys-mentaliteetin lisääntyminen ja harmaan talouden kasvu. Se myös loisi subjektiivisen oikeuden saastuttaa, kunhan siitä maksetaan tarpeeksi. Tämä on konfliktissa moneen arvotekijään.

Se, mikä on jäänyt vähemmälle huomiolle, on, että brittimallissa, jota Neuvonen on esittänyt, ulkoistettaisiin osa vero-ohjauksesta tiedeyhteisön määriteltäväksi ja kaupallisten toimijoiden valvomaksi. Tämä olisi perustuvanlaatuinen muutos päätöksentekoprosessiin ja vallanjakoon – demokratian ja vapaan yhteiskunnan peruskiviin.

Mikäli tämä haluttaisiin estää, jouduttaisiin turvautumaan keskitettyyn valvontaan. Tämä lisäisi merkittävässä määrin ihmisten valvontaa.

Asiaa voisi suhteuttaa muuhun: olisi kansanterveyden kannalta varmasti tehokkaampaa siirtää päätösprosessi terveyspolitiikasta lääkärien muodostamalle konventiolle. Ongelma kuitenkin on, että näin määritettäisiin hyvä ihmisyys mekanistisesti ja tällä olisi ohjaavaa vaikutusta muuhun.

Kansanvaltaisessa mallissahan joudutaan tällaisissa kysymyksissä miettimään, mitkä ovat oleellisia tekijöitä ihmisten ja yhteisön kannalta: mikä on vapauden suhde vastuuseen, mikä terveyden suhde hyvään elämään ; mikä synnyttää onnellisuutta. Lopputulos on aina arvojen välisten konfliktien myötä syntyvä hyväksyttävin mallinnus.

Puhdas veromallinnus, jossa päästöjen hinta on stabiilisti määritelty ei sekään ole ongelmaton. Sen ohjaamiseen tarvittaisiin poikkeuksia ja varmasti jonkinlaisia maakohtaisia olosuhteisiin suhteutettuja ensikiintiöitä, joilla ei ole hintaa. Muutoin sen neuvotteleminen käytännön mallinnukseksi ei olisi mahdollista, koska se ei olisi suhteessa jo tehtyihin, vielä kauan vaikuttaviin ratkaisuihin.

Ilman joitakin ensikiintiöitä edellämainittu myös hinnoittelisi maantieteelliselle sijainnille arvon, koska norjalaisten on helpompi tuottaa energiansa puhtaasti vesi- ja tuulivoimalla kuin suomalaisten tai uusiseelantilaisten ja islantilaisten hyödyntää maavoimaansa lämmityksessä paremmin kuin hollantilaisten ja niin edelleen.

Puhdas maakiintiömalli taasen ei ole sekään kovin toimiva mallinnus, koska kiintiöiden määrittely on äärimmäisen vaikeaa, kuten Kioto-prosessista on opittu. Mallin valvonta, suunnittelu, neuvottelu ja käyttöönotto nykyisessä maailmanjärjestyksessä olisi äärimmäisen vaikeaa. Sen vaikutukset väestöpolitiikkaan ja kehittyvien maiden vaurastumiseen olisivat varsin ongelmallisia.

Yhtäkaikki, olen samaa mieltä Lipsasen kanssa, että hiilidioksidiverotus on helpoin ja nopeiten käyttöönotettava mallinnus, mikäli uskomme hiilidioksidipitoisuuden kasvun ilmakehässä olevan oleellisimpia ilmastonmuutoksen kiihdyttäviä tekijöitä sekä katsomme sen estämisen ensisijaisen tärkeäksi. Mallin tehokkuus voitaisiin optimoida kauppasopimuksin ja WTO:n valvomana.

Tämän aiheuttamien sosioekonomisten ongelmien korjaamiseksi voitaisiin käyttää esimerkiksi negatiivista arvonlisäveroa, jossa pääpaino olisi tarvehierarkian alaosan tarvehankinnoilla. Toinen vaihtoehto on tietenkin korjata asiaa perustulolla. Kolmas on työn rajahinnan alentaminen, painottaen esimerkiksi korkean palveluinsetiviteetin toimintaan ja tuloverotuksen alentaminen. Hyvän muuta tukevan mallin löytäminen onkin varsinainen haaste.

Advertisements


2 Responses to “GPEQ PCT Co2 Tax”

  1. “En kuitenkaan pyri määrittelemään onko Jukka Jonninen kommunisti ja olemmeko me Nikon kanssa libertaareja. Tiukka määrittely ei mielestäni ole kovin mielekästä, koska jokaisella poliittisella toimijalla on erilaisia arvoja, jotka eivät välttämättä ole yhtäsuuntaisia talouskäsityksen kanssa, vaan määritelmällisesti ennemminkin ideologiatendenssin suuntaisia.”

    Tiukat määrittelyt eivät tosiaan ole kovinkaan hedelmällisiä. Nämä kommunisti-heitot ovat nykyään lähinnä retorisia rimanalituksia, joiden tarkoitus on kosiskella yleisöä. Mutta ainakin oma tarkoitukseni on näissä debateissa ollut löytää todella se pienin yhteinen nimittäjä meidän “suuntien” välillä, koska oletan sinun ja Nikon kritiikin olevan aika lailla edustavaa “oikeistolaisen” GPEQ-kritiikin kanssa. Aika hyvin mielestäni ollaan löydettykin yhteistä säveltä, mihin palaan kohta. Mitä tulee omaan “kommunistisuuteeni”, annan lukijoiden vetää omat johtopäätöksensä.

    “Tuohon suhteessa katson, että mekanismien synnyttämät, muuta ohjaavat toimet ovat oleellinen kompastuskivi reaalipoliittisesti. Siihen suhteessa mekanismien tulisikin olla talousideologisesti mahdollisimman neutraaleja, eikä esimerkiksi globaalin sosiaalipolitiikan koplaaminen osaksi agendaa ole tähän suhteessa järkevää. Vaikka toki onkin niin, että sitä pitää ulottuvuutena miettiä…Mikäli jonkin mallinnuksen mekanistiikka synnyttää ulkoisia vaikutuksia, sen kannatettavuus tulee vääjäämättä häiriintymään…”

    Mutta kun se talousideologia ei itsessään ole neutraali, vaan siitä seuraa monia poliittisesti arkaluontoisia ilmiöitä (“ulkoisia vaikutuksia”) – oli se ideologia sitten mikä hyvänsä. Mallilla on kaikissa kuviteltavissa oloissa radikaaleja vaikutuksia kaikkien maiden sosiaalipolitiikkaan vaikkei se niihin eksplisiittisesti otakaan kantaa. Tämä fakta tekee mahdottomaksi erottaa talousideologian ja sosiaalipolitiikan ja ne menevät iloisesti sekaisin, kun mallista väännetään kättä poliittisilla foorumeilla. Yhtä hyvin voit vaatia, etteivät maat saa sekoittaa omaa talouspoliittista etuaan näihin neuvotteluihin. Tämä on yhtä lailla mahdotonta.

    Elämme reaalimaailmassa, jossa kaikilla valinnoilla on vaikutuksia erinäisiin etuihin ja ideaaleihin. Siksi näitä malleja on suunniteltava niin, että ne edustavat jonkinlaista “pienintä yhteistä nimittäjää” vastakkaisten etujen pelissä. Juuri tämän takia GPEQ on hyvä malli – se on juuri tuo pienin yhteinen nimittäjä, jonka voisi kuvitella hyväksyttävän sekä etelän että lännen taholta. Veromalli sen sijaan ei ole missään oloissa hyväksyttävissä etelän toimesta – ellei sitten sitä vesitetä niin paljon, että se lähenee de facto GPEQ-mallia.

    “Se myös loisi subjektiivisen oikeuden saastuttaa, kunhan siitä maksetaan tarpeeksi. Tämä on konfliktissa moneen arvotekijään.”

    Niin, mikäs tässä sitten on oleellinen ero verojärjestelmään? Eikös siinäkin saa saastuttaa, kunhan maksaa veroja?

    “Se, mikä on jäänyt vähemmälle huomiolle, on, että brittimallissa, jota Neuvonen on esittänyt, ulkoistettaisiin osa vero-ohjauksesta tiedeyhteisön määriteltäväksi ja kaupallisten toimijoiden valvomaksi.”

    Eikös tämä ole keissi myös veromallissa? Mitään tehokasta mallia ei voi tehdä ennen kuin päätetään – tiedemiesten neuvojen pohjalta – tavoiteltava globaali päästökatto mihin pyritään. Veromallissa byrokraatit ja tiedemiehet vain koettavat sitten arvioida, millä veron tasolla tuohon päästäisiin ja rukkaavat veron tasoa harva se kuukausi. Joka tapauksessa tiede tulee esittämään tärkeätä roolia, oli kyse mistä tehokkaasta mallista tahansa.

    “Puhdas veromallinnus, jossa päästöjen hinta on stabiilisti määritelty ei sekään ole ongelmaton. Sen ohjaamiseen tarvittaisiin poikkeuksia ja varmasti jonkinlaisia maakohtaisia olosuhteisiin suhteutettuja ensikiintiöitä, joilla ei ole hintaa.”

    Toisin sanoen malli vesitettäisiin vastaamaan päästökiintiömallia. Miksei mentäisi suoraan päästökiintiömalliin? Jo senkin takia, että jos aletaan tehdä tuollaisia poikkeuksia, avaa se pandoran lippaan jossa joka ikinen maa alkaa pitää itseään erikoistapauksena ja vaatimaan poikkeuksia. Tämä on nähty sata kertaa EU-neuvotteluissa, joissa edut ovat suhteessa tähän mikroskooppisen pieniä ja maiden määrä hyvin pieni.

    “Puhdas maakiintiömalli taasen ei ole sekään kovin toimiva mallinnus, koska kiintiöiden määrittely on äärimmäisen vaikeaa, kuten Kioto-prosessista on opittu. Mallin valvonta, suunnittelu, neuvottelu ja käyttöönotto nykyisessä maailmanjärjestyksessä olisi äärimmäisen vaikeaa. Sen vaikutukset väestöpolitiikkaan ja kehittyvien maiden vaurastumiseen olisivat varsin ongelmallisia.”

    Mitä vaikeaa kiintiöiden määrittelyssä on suhteessa veromalliin – kummassakin pitää ottaa lähtökohdaksi kattotaso? Mallin valvonta on aivan yhtä vaikeata kuin veromallissakin, kummassakin pitää mitata toimijoiden päästöt. Mallin suunnittelu on huikeasti helpompaa kuin veromallin, joka sinunkin mukaan pitää vesittää monilla poikkeuksilla ollakseen poliittisesti myytävissä. Neuvottelu ja käyttöönotto ovat helpompia, koska kiintiömallissa maiden keskihajonta voittajiin ja häviäjiin on rutkasti pienempi kuin veromallissa. Vaiktukset väestöpolitiikkaan olisivat minimaaliset mikäli asia huomoidaan sopimuksessa ja vaikutukset kehittyvien maiden vaurastumiseen lähes yksinomaan positiivisia.

    “Tämän aiheuttamien sosioekonomisten ongelmien korjaamiseksi voitaisiin käyttää esimerkiksi negatiivista arvonlisäveroa, jossa pääpaino olisi tarvehierarkian alaosan tarvehankinnoilla. Toinen vaihtoehto on tietenkin korjata asiaa perustulolla. Kolmas on työn rajahinnan alentaminen, painottaen esimerkiksi korkean palveluinsetiviteetin toimintaan ja tuloverotuksen alentaminen. Hyvän muuta tukevan mallin löytäminen onkin varsinainen haaste.”

    Tätä juuri tarkoitin sillä, että olemme loppuen lopuksi kohtalaisen lähellä tavoitteissamme. Oleellisia eroja on nähdäkseni kaksi.
    1. Te ette näe per capita perustulomallia ideologisesti kestävänä. Minä taas voin luopua tästä pragmaattisista syistä – ilmastonmuutoksen estäminen on hyvä asia vaikka se tulisikin kohtalaisen korkealla inhimillisellä hinnalla. Vaihtoehtona kun on kaikkien mittaamaton kärsimys.
    2. Te näette varomallin poliittisesti realistisempana kuin kiintiömallin. Itse olen täsmälleen päinvastoin niistä syistä, joihin olen täällä vedonnut.

    Kysyisin jälleen kerran, mikä on Kiinan ja muiden energiaa tuhlailevien maiden insentiivi tulla mukaan veromalliin? WTO:n pakottaminen ei käy argumentista, sillä ero siitä on helvetin paljon parempi vaihtoehto kuin malliin suostuminen. Miksi siis Kiina – joka käyttää pääosin matalan teknologian hiilivoimaa – suostuisi veromalliin, jossa sen kilpailukyky romahtaa totaalisesti ilman että se saa niitä porkkanoita, joita sille tulisi kiintiömallissa?

  2. Huoh. Jukka, et tainnut oikein käsittää sitä seikkaa, että tämä oli yhteenveto keskustelusta ja siitä tehtyjä päätelmiä. Jankuttaminen ei auta asiaasi. Poikkean nyt aiemmin käytettävästä argumenttien pilkkomismetodista, koska se ei tässä kohtaa palvele keskustelua.

    Ilmaisin päätelmänä, että mekanismin ollakseen toteuttamiskelpoinen, tulisi sen olla mahdollisimman ideologianeutraali, koska maailmassa on useita, toisistaan poikkeavia talousmalleja. Yhtälaisesti kannattaa muistaa, että korruption määrä ja hallintoon luottamisen taso eroavat huomattavasti järjestelmissä.

    Katsoin, että edellämainittuja edellytyksiä ei oikeastaan täytä kuin kauppasopimusten kautta valvonta, koska siinä mekanismi pohjautuu valtioiden intressikonflikteista syntyvään keskinäiseen epäluottamukseen. Tämä on todennetusti toiminut hyvin, koska siinä paino on yksittäisellä intressiaspektilla: suorilla taloudellisilla eduilla [balanssilla].

    Mitä tulee GPEQ-malliin, en oikein enää tiedä, mitä tämä mallisi pitää sisällään. Sekoitat vastauksessasi PCT-mallin kritiikkiä, puhut valtiomallinnuksesta ja palaat henkilökohtaisiin päästökiintiöihin, joita olet sitomassa perustulomekanismiin.

    Voisitko yrittää päättää, mitkä elementit ovat tärkeitä ja esittää niistä jonkinlaisen järkevän luonnoksen ja yhtälön – ja yrittää pysyä siinä. Keskustelu alkaa muuttua turhauttavaksi, kun ailahtelet laidasta toiseen, etkä tunnu ymmärtävän, että väitteesi ovat välillä täydessä konfliktissa keskenään.

    Mitä tulee henkilökohtaisiin päästökiintiöihin PCT-mallin mukaisesti; niiden markkinointi perustuu “yksilön omaohjaukseen” ja käsitykseen yhtäläisyydestä, jossa on periaatteellinen ‘tasa-arvoharha’. Veroihin pohjautuen ei rakenneta tällaista keinotekoista rajaa, joten ei synnytetä boksia, johon toiset tyytyisivät (‘paarialuokka’) ja josta toiset vähät välittäisivät (kahden talouden todellisuus).

    Neljännen pilarin kritiikkiä et voi tosissaan vertaantaa suhteella neuvonanto vs. päättäminen. On täysin kaksi eri asiaa, luodaanko uusi, ei-parlamentaarinen vallankäytön pilari kuin, että käytetäänkö asiantuntijoita päätöksentekoa tehtäessä.

    Logiikallasi voimme ulkoistaa turvallisuuspolitiikkamme armeijalle ja poliisille myös lainsäädännön ja budjetoinnin suhteen, jos hallinto-päätösrakenteella ei ole niin väliä.

    Kaikessa poliittisessa toiminnassa kuullaan asiantuntijoita. Tämä ei kuitenkaan tarkoita, että kansanvaltaisessa järjestelmässä olisi tarkoituksenmukaista ulkoistaa niille päätäntävalta.

    Mitä tulee poikkeuksiin, joita hahmottelin käyttöönotettavuuden lisäämiseksi, kysymys oli pikemminkin vapauksista, kuin rajoista. Kysymys on ennenkaikkea siitä, että on tietty rajapinta, missä poliittiset päätökset ovat mahdollisia toteutettavaksi, sovittavaksi. Lempiaiheesi, Kiina, liittyy myös tähän.

    Sinänsä on muuten vähän huvittavaa, että olet niin huolestunut Kiinassa, jonka valtaapitävien päänsärkynä ei ole kansalaisten mielipide. Kannattaa muistaa, että missään muussa maailman maassa ei voida siirtää miljoonia ihmisiä hallinnollisena päätöksenä jonkin yksittäisen projektin tieltä.

    Tosiasiallisesti paljon suurempi haaste on Yhdysvaltojen ja Euroopan hyväksynnän saaminen asialle pitkällä aikavälillä. Tällä hetkellä, kun hinta rajoituksille on ulkoinen ja varsin vähän yksittäistä ihmistä koskeva, toimien vastustaminenkin on varsin vähäistä.

    [Ja tässä kannattaa ottaa huomioon juuri tämä psygologinen puoli: kun muutos on tuotteen hinnassa sisällä – ei erillisenä, se on abstraktimpi havainnoida ja silloin hintaohjaus tekee työtä käskettyä..]

    Arvaa huviksesi mitä tapahtuu julkiselle mielipiteelle, kun aletaan keskustella mittavista veronkiristyksistä, jotta voidaan luoda hahmottelemasi valtaisa tulonsiirto kehittyneiltä teollisuusmailta kehittyville yhteiskunnille.

    Aiempaan sarkastiseen huomautukseeni ydinvoimasta, maakaasusta ja Vuotoksesta: kannattaa huomata, että energiasäästö ei ole mikään yleisarvoksi hyväksytty. Mikäli ilmastonmuutos kehittyy absoluuttiseksi poliittiseksi priooriksi, edellämainitut tulevat hyvin ajankohtaisiksi, pidettiin niitä suhteessa muuhun hyvänä tai ei.

    Vastasin muuten tuohon edelliseen kommenttiisi uusliberalismista (kun olin unohtanut koko asian): Soolododo.


Leave a Reply

Fill in your details below or click an icon to log in:

WordPress.com Logo

You are commenting using your WordPress.com account. Log Out / Change )

Twitter picture

You are commenting using your Twitter account. Log Out / Change )

Facebook photo

You are commenting using your Facebook account. Log Out / Change )

Google+ photo

You are commenting using your Google+ account. Log Out / Change )

Connecting to %s


%d bloggers like this: