Pöhöttynyt kotikissa

16Jul07

Punavihersokeuden tunnen, Vanhasellakin on kuulema värisokeutta, jonka takia hän tarvi stylistin. Uudempi asia minulle on keltaisen ja vihreän erottamisessa lienevä ymmärtämisen puutostila. Mikäli maalatessa sekoittaa keltaista ja sinistä, tulee vihreää. Vihreästä ja keltaisesta taas tulee epäväri.

Vihreä ja keltainen eivät toimi yhdessä – toinen on luonnon uusiutumisen väri ja toinen syksyisen lehtipuun. Toinen uusiutuu, toinen jo menetetty. Luonnon kierrossa näkyvät molemmat. Marjasadonkin se tarvii: ruusunsa, katajansa kuin rukii kukkasensa. Ykstoikkonenhan luonto ilman näitä olisikin.

Kierron kannalta tärkeintä on kuitenkin uudistuminen, ei pelkästään talveen varautuminen. Muuten kesä saattaa jäädä lyhyeksi, sateiseksi ja talvesta tulee kovin kylmä ja ankea. Hansakauppiaatkin jo ymmärsivät, että kesällä on mukavempi purjehtia kuin talvella.

Tuuli voi joskus kylmästi puhaltaa, mutta ehjät ja vahvat purjeet kestävät vihurin. Veden varaan ei joudu, kun uskaltaa ja osaa purjehtia, eikä anna myrskyjen viedä. Taito purjehtia syntyy, kun ymmärtää luonnon lait ja tietää, ettei tärkeintä ole vain matka, vaan myös perille saapuminen.

Advertisements


No Responses Yet to “Pöhöttynyt kotikissa”

  1. Leave a Comment

Leave a Reply

Fill in your details below or click an icon to log in:

WordPress.com Logo

You are commenting using your WordPress.com account. Log Out / Change )

Twitter picture

You are commenting using your Twitter account. Log Out / Change )

Facebook photo

You are commenting using your Facebook account. Log Out / Change )

Google+ photo

You are commenting using your Google+ account. Log Out / Change )

Connecting to %s


%d bloggers like this: