Iso luuta

08Jun07

Muokkasin linkkilistani uuteen uskoon. Samalla siivosin pois joitakin blogeja, jotka eivät päivity juurikaan. Uusi luokittelu kuvaa hivenen myös omaa näkemystäni blogin kiinnostavuudesta. Espumante (kuplivaa) sisältää ne blogit, joihin itselläni kohdistuu suurin mielenkiinto linkkilistalla olevista.

A bit of politique sisältää ne poliittiset blogit, joita luen toistuvasti, edellisessäkin tosin on pari poliittista blogia. Oman puolueeni blogeja en halua arvottaa tärkeysjärjestyksessä, joten jätin ne erilleen. Tosin iso luuta alkaa siivoamaan sitäkin, jos niiden päivitystahti ei parane, kuten muutenkin listaa.

Pieni huomautus saamani palautteen vuoksi on kuitenkin paikallaan. En voi sanoa tuntevani kaikkia listalla olevia ja listan sisällöstä ei kannata tehdä mitään turhia johtopäätöksiä asemastani poliittisella kartalla tai käsityksestäni ihmisistä. Listaan niitä blogeja, jotka ovat nähdäkseni syystä tai toisesta kiinnostavia.

En yhtälailla ole listannut kaikkia tuttujani, koska osa blogeista on tyyliltään liian propagandistisia, päivittyvät liian harvoin tai en muuten vain niitä lue. Luen linkittämieni blogien ulkopuolelta tällä hetkellä 37 blogia, joista osa on suomalaisia vaikuttajia ja osa taideblogeja. Kokisin kuitenkin tyylillisesti epärehelliseksi lisätä listaan niitä.

Yhtälailla olen jättänyt listaamatta pari blogia, joista en ole kovin varma, onko kirjoittaja ja tekijän nimi aivan sama. Sama epäily koskee myös tunnettujen poliitikkojen blogeja, ehkä varmasti poislukien vain Tuomiojan, Vanhasen ja Soinin. Eiväthän politiikkojen puheetkaan usein ole heidän itse kirjoittamiaan.

Mielenkiintoista tänään oli Arttu Vannisen kirjoitus Mitä on spektaakkelin aikuisuus. Kannattaa lukea vähän taaksepäin, että ymmärtää paremmin mitä hän tarkoittaa spektaakkelilla. Vannisella on ehdottoman mielenkiintoinen tapa kirjoittaa, itseironiakin on originellia.

Arttu Vanninen (07.06.07): mitä on spektaakkelin aikuisuus?

Advertisements


No Responses Yet to “Iso luuta”

  1. Leave a Comment

Leave a Reply

Fill in your details below or click an icon to log in:

WordPress.com Logo

You are commenting using your WordPress.com account. Log Out / Change )

Twitter picture

You are commenting using your Twitter account. Log Out / Change )

Facebook photo

You are commenting using your Facebook account. Log Out / Change )

Google+ photo

You are commenting using your Google+ account. Log Out / Change )

Connecting to %s


%d bloggers like this: