Irti mun keuhkoista

29Apr06

Jorma Huhtanen kertoi Helsingin terveyslautakunnan suunnitelmasta tehdä Helsingistä “savuton kaupunki”. Tällä ei tietenkään tarkoiteta tärkeämpää ilman puhtautta, ei pienhiukkaspäästöjä kuin autoilun vähentämistäkään. Asia koskee siis työntekijöiden tapavalintoja.

Jorma Huhtanen 26.04.2006

Nortit poskesta

Esityksessä pureudutaan ajatukseen, että työntekijöiden polttaminen työajalla haluttaisiin kieltää. Työaikaa yleensä ovat myös ruoka- ja kahvitunnit. Ajatuksen taustalla on kuuluisa huoli työntekijöiden terveydestä. Todellinen agenda liittyy haluun laajentaa direktio-oikeutta.

Kun kyseessä on työn kannalta olennainen haitta – kuten työturvallisuus, on perusteltua, että ihmisen vapautta rajoitetaan. Toinen asia on kuitenkin se, missä rajapinnassa kulkee yhteiskunnan oikeutus kontrolloida yksilön henkilökohtaisia taparatkaisuja. Nähdäkseni se rajapinta ei kulje ihmisten kahvitunneilla tekemistä ratkaisuissa.

On yhteiskunnallisesti kestämätöntä, mikäli suvaitsevaisuus toisen ihmisen erilaisuuteen kapenee. Yhtäaikaisesti kun Suomi liberalisoituu toisesta päästä, toisaalla halutaan lisää kollektiivia hallintaa – rajoituksia, sanktioita, tiukkaa lainsäädäntöä. Terveysfundamentalismista on tullut ajan ruma kuva siitä, miten ihmiset haluavat määritellä, kuinka toisten tulee elää.

Advertisements


No Responses Yet to “Irti mun keuhkoista”

  1. Leave a Comment

Leave a Reply

Fill in your details below or click an icon to log in:

WordPress.com Logo

You are commenting using your WordPress.com account. Log Out / Change )

Twitter picture

You are commenting using your Twitter account. Log Out / Change )

Facebook photo

You are commenting using your Facebook account. Log Out / Change )

Google+ photo

You are commenting using your Google+ account. Log Out / Change )

Connecting to %s


%d bloggers like this: