Kun tuuli ei nosta leijaa

26Nov10

Keskityn tässä kirjoituksessa reunahuomioihin fraktioista. Käsittelen seuraavassa kirjoituksessa viestintää vähän tarkemmin.

Puolueen sisällä keskustelukulttuuri on nopealla aikavälillä muuttunut. Edellisen puoluejohdon aikana kentällä oli monensuuntaisia puhekieltoja, molempiin suuntiin ja niiden sisällä. Välillä tuntui, että kehäraakkien elämää ohjasi pakottava tarve vihjailla asioista joista ei pitäisi keskustella.. väärin ajateltu, muotoiltu!

Tämän vastapainona oli puolueen verkkolehti, jota ollaan leimattu korhoslaiseksi julkisuudessa. En tiedä kenen keksintö leimaaminen oli, mutta Koivuniemen linja päätoimittajana oli sananvapautta puolustava. Ketään ei sensuroitu, kentän ääni pääsi kuuluviin. Jos tämä on korhoslaista, myös minä olen korhoslainen.

Minusta Keskustan tärkeimpiä mekanismeja on se ettei sillä ole merkitystä kuka sanoo, vaan mitä sanoo. Tämä on seuraus kansanliikkeemme alhaalta ylöspäin -rakenteesta. Kukaan ei sanele kentälle miten sen tulee ajatella, vaan kenttä edustajilleen miten toimia. Jos tämä välitys hidastuu, koneisto alkaa jumiutua.

Tietenkin jutut voivat olla päättömiä, mistä on turha juontaa pakottamista radiohiljaisuuteen. Esimerkiksi Korhonen syytti blogauksessaan keskustaliberaalien kaapanneen vallan Lahden puoluekokouksessa. Mainittujen nimien valossa voimme päätellä, että keskustaliberaali tarkoittaa ihmistä, joka ei äänestänyt Korhosta.

Korhosen määritelmän mukaan olen siis keskustaliberaali, kun taas kehäraakkien mielestä korhoslainen. Koska Helsingfors Unga Liberala Center vaati keskeneräisten asioiden puhekiellosta luopumista viime kesänä, voi tulkita että johdan väyrysläistä puolueosastoa. Korhoslainen, väyrysläinen, muuten vaan reipas nuori mies.

Ongelma on, ettei keskustalaisuutta voi määritellä selkeisiin fraktioihin.

Puolueen jakaminen puolikenttiin suhtaumisessa arvoihin ei ole loogista, koska nämä ovat omantunnon kysymyksiä eikä niissä voi olla yhteistä linjaa. Talouskysymyksissä jako olisi mielekkäämpi. Vastaparit olisivat instituutiolähtöisyys ja spontaanius. Osa keskustaliberaaleiksi kutsutuista kannattaa ensimmäistä, joka taas on epäliberaalia.

Muut jaottelut eivät ole paljon sen parempia. Jaoettelu maaseutu- tai urbaaniin siipeen olisi keinotekoinen. Tämä tosin on indikaatio (ei premissi) viestin puutteesta urbaaneilla seuduilla. Rintamalinja olisi sinällään luonnollinen ja toivottavakin, koska se syntyy alueiden eriävistä intresseistä ja niitähän tunnetusti riittää.

Artikkeliviite: 261110A

Advertisement

Filed under: Politiikka   |  Leave a Comment
Tags: HULC, keskusta, Keskustaliberaalius, korhoslaisuus, väyrysläisyys