Who dares?

31Jan10

On aika jännä, että eri lähtökohdista voidaan tulla yhtä mielikuviksettomiin ratkaisuihin. Svenska folkpartietkin liittyi “We care, we don’t dare” -rintamaan tänään.

Näyttää, että kaikki suuret puolueet haluavat korottaa seuraavalla hallituskaudella veroja. Pienten puolueiden rintamasta ainoastaan kahdella oli edellytykset haastaa ajattelu, mutta kuten arvattavaa, hallituksen pieni apuri tuli ruotuun tänään.

Tämän puheen jälkeen sivuutan olankohautuksella ne verorealismiin viittaukset, joita puolueesta aina toisinaan kuulee. Liberaaliksi on itseään turha kutsua, jos ei erinäisiin etukytkyihin ole ballseja koskea. Puolueen ministeriryhmän heikot otteet tällä hallituskaudella alleviivaavat sitä tosiseikkaa, ettei omaa linjaa ole.

Kuten kirjoitin aiemmin, yhteiskunnassa on paljon sellaista, jota voidaan järkeistää. Kyseessä ei ollut toimenpidelista vaan tarkoitus polarisoida, mutta yhtäkaikki viesti lienee selvä: jos tahtoa on, asioita voidaan tehdä toisinkin. Vain tyhmä tekee liikaa töitä: palveluja ei tarvitse karsia, vaan järkeistää. Keskittyä olennaiseen.

Käytännön tasolle tällä voidaan tarkoittaa mm. sitä, että julkisen vallan – valtion ja kaupunkien – asuntopolitiikassa keskitytään hädänalaisien (mm. kodittomat, suoja-asunnot) auttamiseen. Nykyiselläänhän asunto-oikeus on riippumaton tulotason tai olosuhteen muutoksista, toisin kuin esimerkiksi opiskelija-asunnoissa.

On kysyttävä: miksi kaupunkien pitäisi edes omistaa asuntoja? Jos tavoitteena on alentaa hintoja, kaavoitusmonopolin purkaminen ja vero-ohjaus ovat oivia keinoja. Yhteisesti omistettu asuntokanta ei sitä ratkaise, eikä se ole edellytys hädänalaisten auttamiseenkaan: kiinteistöjä voidaan myös vuokrata tarpeen mukaan.

On hyvä muistaa, että tarkasteltaessa julkisen vallan menoja, ei riitä ainoastaan valtion tehtäviin keskittyminen. Paikallistaso on autonominen lähinnä menojensa suhteen ja niissäkin ylöspäin. Kriittinen tarkastelu toiminnallisiin lähtöoletuksiin ja vaikutuksiin on tarpeen: nykytilanteessa on paljon politiikkaa, mutta vähän järkeä.

Artikkeliviite: 310110A


Green Wings

20Jan10

Kirjoitin osana Nuoren Keskustan kolumnisarjaani joulun alla kirjoituksen Valitse vapaus kolmannen tien politiikasta, ja siihen liittyvästä retoriikasta, jolla on lainahöyhenet.

Tänään taasen keskustelua asiasta herätteli Keskustanuorten puheenjohtaja Antti Kurvinen Suomenmaassa, sekä kritikoiden esitettyjä malleja että korostaen talousrealismia, yrittäjyyden merkitystä, ja puolustaen elinkeinovapautta.

Olkoonkin, että alun verbaalisessa ilottelussa oli pientä simplifointia havaittavissa, oli kirjoitus kokonaisuudessaan tervetullut nuottiharjoitus. Huomiona voisi kuitenkin todeta, että polarisoinnin poltteesta huolimatta valtion säätely – ja valtiolähtöinen pelastusrengas – näytti, ja tulee osoittamaan, painonsa liian raskaana.

On erheellistä laittaa markkinatalouden piikkiin sellaista inhimillistä toimintaa, jossa valtiot upottavat huonosti johdettuihin yrityksiin pääomaa, ja samalla synnyttävät tuhoa muualle talouteen. Tällaista toimintaa kuvaa parhaiten sana pelinpolitiikka, ja se on empiirinen näyttö, ja argumentti, valtiokapitalismin toimimattomuudesta.

Kirjoituksessa oli samoja hienoja elementtejä kuin nuorisoliiton talouspoliittisessa kannanotossa, jossa kysyttiin haluavatko ihmiset optimoitua taloutta? Hyvinvoinnin käsitteen laajentaminen post-modernissa on ajankohtainen aikana, jolloin ratkotaan kollektiivisia tulevaisuusrasitteita: sukupolvisen velan maksua, ja maksajaa.

On selvää, että hyvinvointia syntyy ainoastaan toiminnasta, jota saadakseen toinen tekee jotain muuta. Mikä on, tätä ei tarvi ymmärtää vaihdannan ensisijaistamisena. Kuten nuori ei opiskelee akatemiaa varten, vaan elämää, ei mielekkääseen polkuun tarvita mahahaavaa ja ikuista pankin torppariutta. On olemassa vaihtoehtoja.

Artikkeliviite: 200110A


Kursiivi

10Jan10

Pääministeri Vanhanen uusi Aalto-yliopiston avajaisissa esityksensä (1) EU:n ulkopuolelta tulevien opiskelijoiden lukukausimaksuista, jonka omat tyrmäsivät tuoreeltaan.

Ymmärrän toki pelon siitä, että tämä pohjustaisi suuntaa kohti yleisiä lukukausimaksuja, olkoonkin etten henkilökohtaisesti pitäisi sitäkään pahana. Siihen on tolkullisia malleja, joista paria käsittelin viime vuonna Uudessa aallossa (1, 3, 5).

Sen sijaan ajatus, että tämä sotisi “kansainvälistymispyrkimyksiä” vastaan on kummallinen. Minkälaista kansainvälisyyttä opiskelijaliitto tahtoo? Onko premissinä se, että määrä ohittaa laadun? Ja miten tämän asian voi ymmärtää niin väärin: ei opiskelijamassan alkuperämaiden diversio ole objektiivinen mittari mistään.

Koulutuksen maksullisuus lisää käytössä olevaa rahaa koulutuksen kehittämiseen, jonka voisi kuvitella – ihan arkijärjelläkin, puhumattakaan teoriasta – nostavan koulutuksen laatua ja täten hyödyttävän opiskelijoita. Koulutus on investointi tulevaisuuteen, ei viiden vuoden yhteisömatka. Ainakin muualla maailmassa.

Toinen seikka on tämä, lienee post-sosialistinen, käsitys kansainvälisyydestä. Sen sijaan, että opiskelijajärjestöt vaatisivat Nobel-tasoisten professorien ja tutkijoiden rekrytointia tai kansainvälisiä tuplatutkintoja, jotka järjestetään toisen yliopiston kanssa, ne aloittavat puheenvuoronsa kuin kyseessä olisi humanistinen anekauppa.

Artikkeliviite: 100110A


Burn it!

09Sep09

chooselifeBudjettiriihen jälkeen on valtakunnassa ollut hiljaista, jollei opposition ohivetoja ja moralistisia mediamurhia lasketa.

Vähän verta kentälle saatiin Hetemäen verotiimin esiteltyä alustavia linjauksia.

Mitään yllättävää tai nykyisiin haasteisiin vastaavia avauksia ei kuitenkaan esitetty. Ansiotuloverotuksen puolella symbolisesti merkittävin mahdollisuus kehittää Suomea oli työnnetty syrjään. Not surprising..

On ongelmallista, että tasavallan tulevaisuuden pitkokset jätetään kiinnittämättä, ja reformismin sijaan tarjotaan hidasta muutosta, josta raikkaan tuulen sijaan haistaa vanhan ja vaihtoehdottoman. Heräävästä allianssien ajasta huolimatta puolueet ovat jäässä. Eivät mannerlaatat irtoa paikaltaan, jos muutos on aito ja älylle rehellinen.

Suomenmaan porttivahtikin päätyi miettimään niitä uutisia, jotka ovat symbolisesti merkittäviä – kuten Tommy Tabermannin päätöstä juoda vähemmän viiniä. En tiedä, oliko kolumnistin kehotus runosielulle keskitiestä se havaijilainen palmukokemus vai kevytlimuihin pohjaava. Kertonee ajasta, kun asioista ei puhuta niiden nimillä.

Artikkeliviite: 090909A


On Demand

19Jul09

trxEtelän Pahassa Mediassa (EPM) spekuloitiin television tulevaisuudella. Kotimaiset uskovat vielä vanhaan konseptiin – itsepetosta?

Mielenkiintoista jutussa ei ole se, että vanhan uudelleenpaketointiin uskovat toimijat. Tämä on yksi “tarpeellisista itsepetoksen” muodoista kuten kiinteistövälittäjälle asuntojen hinnannousuista puhuminen lamaa edeltä..

Ei siinä mitään, ymmärrettävää. Mikä taasen on huolestuttavaa, ettei median tulevaisuuden skenaarioita huomioitu kunnolla Yleisradion rahoitusta pohdittaessa. Jos levitys perustuu tulevaisuudessa voimallisemmin on-demand-palveluihin sekä verkkoon, rahoitusvaihtoehdot laajenevat – e.g yksittäiset ohjelmamaksut?

Olennaista julkisen palvelun tuotannossa pitäisi kaiken järjen mukaan olla, että se kattaisi niche-sektoreita, joille ei synny markkinaehtoista vastinetta. Mikäli taasen ohjelmakohtaisuus yleistyy (kuten tavallaan se luonnollisestikin tekee) – on vähän syitä siihen, että kansalaiset maksaisivat yleispalveluista, joita he eivät tilaa.

Käytännössä television tulevaisuus voidaankin parhaimmillaan nähdä torina, jossa passiiviset lähetykset jäisivät toissijaisiksi ja mediassa ohjelmat tilattaisiin erikseen. Jopa mainoksilla sekä ilman. Tässä yhtälössä Yleisradion rooli voisi olla niche-koordinaattorina muille jakelukanaville ja kanavaluku typistää yhteen.

Sen sijaan, että mediamaksua mietittäisiin sen nykyiseltä pohjalta, olisi hyvä ajatus palauttaa se uudelleen valmisteluun, jossa määriteltäisiin niin sen tulevaisuuden rooli kuin vaihtoehtoiset rahoitusvaihtoehdot. Kun tämä työ tehtäisiin avoimesti ja kansalaiskeskustelua käyden, lopputulos voisi olla eri osapuolia tyydyttävä.

Artikkeliviite: 190709A



Tax Theatre

11Jul09

tallinn2Viiden maakuntalehden teettämän kyselyn (1) mukaan Yle-veroa vastustaa 58 prosenttia kansalaisista. Onko tällä eduskunnalle mitään merkitystä? Arvauksia?

Kuten viestimet uutisoivat keskiviikkona, ei Yle-verolle, joka on mediamaksuksi harhaanjohtavasti ristitty löydy kansalaisten enemmistön tukea. Tässä ei ole mitään yllättävää… mutta: tämä ei muuta mitään.

Kuten tiedämme, suomalaiseen “demokratiaan” kuuluu ajatus, että kansa valitsee parlamentin ja se toimii kuten parhaimmaksi katsoo. Intressipiirit (“vanha valta”, “establishment”) ovat täysin kykeneviä vaihtamaan kaavaa, mutta kansalaisten kyky samaan on olematon.

Asioiden tultua päätetyksi hyvässä hengessä – kabinetissa – siirto Arkadianmäen harrastelijateatterille on ainoastaan muodollisuus. Joku isossa salissa vastustaa, muut pudistelevat päätään: tämähän on sovittu. Koska se on “kansallinen ratkaisu”, “välttämättömyys nykytilanteessa” tai “tähän palataan myöhemmin”.

Yhteen asiaan kansalaiset saattavat kyetä vaikuttamaan. Koska yle-veron perustelut pohjautuvat laajamediaisuuteen on talouskohtaisuus epälooginen toteutustapa. Jos maksu olisi henkilökohtainen kuten esitin Helvetin esikartanossa, olisi lopputulos vähän reilumpi ja yhdenvertaisempi, vaikka kokonaisuus jäisikin torsoksi.

Artikkeliviite: 110709A


towerPoliittisen analyysin keskiö on vuosia ollut keskittäminen. Uuden aikakauden kunniaksi äänestäjät hajakeskittivät puoluekartan ihan ilman hallitusvallan apua.

Aiemmassa (1) on mielenkiintoinen keskustelu käynnissä siitä, mikä rooli public spheressä on spontaaniudella sekä mikä kontrollilla. Odotan valaistumistani kontrollin tehosta.

Spontaanin järjestyksen upeus kun on omasta mielestäni siinä, että voimme olla sen myötä vapaampia. Vapauden vastuukin palautuu käsiimme – täysvaltaisuushan kuuluu aikuisuuteen. Parhaan argumentin kaato hallinnan keiloista on logiikan voitto.

Tämä on tuttu asia talousteorioista: kun vallanpitäjät sotkeentuvat markkinoihin, asioilla on taipumus mennä pieleen ennemmin tai myöhemmin. Yhdysvaltain iso aalto perustui alunperin säätelyyn ja valtion tuomaan turvaan. Mikäli panokset asetetaan suuriksi, on kassanhallinta tärkeää. Jos lompakolla on nimenä valtio – hei, all-in.

Tulevaisuus voidaan rakentaa kestävämmälle pohjalle. Valtioiden uhkapeliaddiktio voidaan saada ojennukseen laskemalla panoksia kohtuullisiksi – pienentämällä niitä. Vastuullinen pelaaminen alkaa siitä, että kassanhallinta on kunnossa, koska tappiot on lopulta maksettava. Tarvimme vauraan kansakunnan, emme vaurasta valtiota.

Vauras kansakunta ei ole synonyymi toisten etuoikeuksille, eikä tasajaolle. Jokainen valitsee tiensä, käyttää aikansa tavallaan ja pitää päätösvaltaa omasta elämästään käsissään. Unelmat ovat itse päätettyjä, ei puoluetoimiston siveltimen vetoja, eikä vapautta määritä virkamies, vaan ihmisten oma tahto. Jokainen omalla tavallaan.

Artikkeliviite: 110609A


cityrehuEn malta olla jatkamatta edellistä; aiempi kirjoitus oli puolustuksen puheenvuoro. Siitä voi olla monta mieltä, olivatko vaalit käännekohta vai eivät.

Reaktiot ovat seuranneet toisiaan ja kevyttä käymistä on havaittavissa, mutta tuskin realisoituu. Ei sitä härnättyä henkeä saa pullosta. Tulos oli vissiin huojennus useille – ei tullut ainakaan enempää turpaan. Chillaillaan.

Mielenkiintoista henkilökohtaisesti oli, että minulle välittyi loppuhetkillä jotakin kaaoksen ja hurmoksen välimuotoa. Minulla oli toisenlainen käsitys siitä, mitä tapahtuu kuin mikä realisoitui. Oli asioita, joista yllätyin.

SFP:n paikkaan osasin uskoa, koska se into ja tahtotila, mikä puolueesta huokui, oli suorastaan käsittämätön. He uskoivat, näkivät ja tekivät sen. Jotenkin hämmennyin siitä, että Kokoomus hajautui niin pahasti. Noste kääntyi suvannoksi, mikä saattaa olla puolueelle hyväksikin. Nöyryys ja nälkä kasvaa kohti eduskuntavaaleja.

Sosialidemokraatit taas saivat katkeraa kalkkia. Brysseliin matkaa julkkisehdokas, jonka hyödyllisyydestä puolueelle voi olla montaa mieltä ja oululainen toimittaja, jota ei turhan vasemmistolaiseksi voi moittia. Sosialistiryhmän seuraaminen voi olla aika erikoinen kokemus ensi vaalikaudella puolueen punaisemmalle siivelle.

Artikkeliviite: 100609A


roofKannatuskäyrien aaltoliike on johtanut oikeaan suuntaan. Tiimimme tahtotila on ollut korkealla, mutta sunnuntaihin on vielä aikaa.

Olen koko kampanjan ajan  esittänyt, että nousu takaisin rakentuu ihmisiemme varaan. Kampanja on herättänyt väen, mutta aito voima tulee ihmisistä, jotka ovat nousseet vihreän aallon harjalle.

Keskusta on ollut vaaleissa siitä erikoisessa tilanteessa, että se on hallinnut julkisuutta. Toki pieniä ohivetojakin on tullut, mutta ne kuuluvat pelin henkeen. Meidän streaksit ovat siitä hyviä, että niiden aikana ei demonisoida toisia eikä myydä arvovaltaa eniten tarjoavalle. Liike on pysynyt arvojensa takana.

Vaaliajan analyysin kirjoitan ensi viikolla, koska nämä arpajaiset eroavat monista aiemmista kuin yö ja päivä. Erityinen huomio on erilaisissa vaaliennusteissa, joiden ehdokkaiden läpimenomahdollisuuksia kartoittavat osat ovat yhä kyseenalaisempia. Ylikertoimilla on kuitenkin motiivinsa eikä niihin kannata luottaa liikaa.

Olennaista on äänestää yksilöä, jonka uskoo olevan pätevin edustamaan juuri sinua. Enkä osaa pitää kovin merkityksellisenä monellako kielellä, koska tärkeintä on, että ainakin yhdellä on asiaa. Meiltä löytyy hienoja uudistajia, jotka voit päästää vauhtiin raapustamalla sunnuntaina numeron 145 (kotisivulle) tai 155 (kotisivulle).

Artikkeliviite: 050609A